Mitä tiedän Vera Candidasta

Halusin hiukan tropiikin lämpöä ja valoa talveen ja luin Véronique Ovaldén kirjaan ”Mitä tiedän Vera Candidasta”. Ovaldé on pariisitar, mutta hän ei kirjoita Pariisista eikä edes Ranskasta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen kuvitteelliseen paikkaan; Vatapunan syrjäiselle saarelle sekä Lahomerian kaupunkiin, joka sijaitsee eri maassa kuin Vatapuna. Omassa mielessäni sijoitin nämä paikat jonnekin Väli-Amerikkaan, lähinnä Karibian saarivaltioiden alueelle.

Tähän ajatukseen johdattelee ennen kaikkea se, että Ovalden tapa sekoittaa realismia ja fantasiaa on silkkaa maagista realismia. Olen lukenut aika paljon väli- ja eteläamerikkalaisia kirjailijoita ja rakastan sitä lajityyppiä. Ovaldé kirjoittaa maagista realismia niin kielen kuin tarinakin muodossa. Paikat ovat kuvitteellisia ja ajanjakso määrittelemätön, ihmiset omintakeisia ja jonkin sisäisen kohtalonvoiman kuljettamia. Mutta on kirjassa myös se kova realismi mm. köyhyyden, naisen alistetun aseman, alkoholismin ja väkivallan muodossa.

”Mitä tiedän Vera Candidasta” kertoo Verasta, mutta myös hänen äidistään ja isoäidistään. Suvun naisille naiseus tuntuu olevan periytyvä kirous, mutta Vera katkaisee ketjun tai ainakin muuttaa kohtalon kurssia merkittävästi, niin että hänellä ja hänen tyttärellään on elämässä valinnan mahdollisuus.  Veran lähtökohdat elämään eivät ole hääppöiset, mutta hän elää lopulta hyvän elämän, jossa on onnea ja rakkautta. Kirjassa oli itse asiassa hyvin kaunis (mutta ei yhtään imelä) rakkaustarina. Rakkaus on mahdollista! Rakkaus tekee meistä ihmisiä!

Kirjan tyyli on vaihtelevuudessaan erikoinen. Toisinaan Ovaldé kirjoittaa lyhyitä lauseita ja välillä tekstistä tuntuu puuttuvan välimerkit kokonaan. Useimmiten teksti toimii ja vie mukanaan. Alku oli hieman nihkeä, mutta varsinkin kirjan keskivaiheilla kerronta oli suorastaan nautittavaa. Itse arvostan suuresti sitä, että tekstissä ei takerruta yksityiskohtiin tai turhiin kuvailuihin.

Aiheet olivat synkkiä ja kohtalot kovia, mutta kirjan loputtua ei ahdistanut. Päinvastoin. En silti ollenkaan ymmärrä takakannen luonnehdintaa ”hyväntuulinen”. Toisena määreenä ollut ”vaikuttava” on jo osuvampi. Pieni (ja lyhyt, 284 s.) kirja, mutta sanoi lopulta aika paljon.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s