Blogista

Tämä on blogi, jossa laiska lukija ja bloggaaja kirjoittaa lukemistaan kirjoista ja joskus jostain muustakin kirjoihin liittyvästä, kuten vaikkapa kirjastoista. Tämä toimii omana lukupäiväkirjanani ja vinkkilistana kiinnostuneille. Erityistä plussaa olisi, jos pääsisin täällä myös keskustelemaan kirjoista ja lukemisesta. Postaukset on tarkoitus pitää melko lyhyinä ja napakoina. Otteeni ei tule olemaan kirjallisuustieteellinen enkä muutenkaan järin syvällinen tai analyyttinen. Yksinkertaisesti sanottuna; aion kertoa, mitä tuli luettua ja mitä kulloisestakin kirjasta pidin ja miksi.

Laiskasta lukijasta sen verran, että rakastan lukemista, mutta valikoin ja lopetan säälimättä kesken. En ikinä tule lukemaan 150 kirjaa vuodessa, mutta aina on jotain luvussa. Klassikoiden kohdalla on suuria aukkoja, mutta asianlaitaa on tarkoitus korjata. Luen tarinoiden takia, mutta vaadin, että ne kerrotaan hyvin. Haluaisin lainata paljon ja ostaa vähän, mutta asuminen Belgiassa vaikeuttaa tätä jonkin verran. Yleensä luen sohvalla, villasukat jalassa.  Erityinen kiinnostuksen kohde on monikulttuurisuutta ja siirtolaisuutta käsittelevä kaunokirjallisuus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s